MAANPUOLUSTUSKURSSIYHDISTYS

Enemmän puolustusta Eurooppaan – enemmän Eurooppaa puolustukseen

 

Keskustelu EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (YTPP) ja puolustusyhteistyön tiivistämisestä on vilkastunut viime aikoina. Tähän on useita syitä.

Joulukuussa 2009 voimaan tullut Lissabonin sopimus loi puitteet EU:n ulkoisen toiminnan vahvistamiselle ja unioniin kohdistuneet odotukset kansainvälisenä toimijana ovat kasvaneet. Myös Yhdysvallat odottaa Euroopan kantavan enemmän vastuuta lähialueidensa kriisien hoidosta. Samanaikaisesti jäsenmaiden kansalliset puolustusmäärärahat ovat supistuneet ja puolustusmateriaalikustannukset nousseet.

Vuonna 2001 jäsenmaat käyttivät puolustukseen 251 miljardia, 2011 summa oli 194 miljardia. Yhdelläkään EU-maalla ei ole juurikaan varaa kasvattaa puolustusbudjettejaan. Siksi meidän on mietittävä, miten käytössä olevat rahat kulutetaan viisaammin. On selvää, että välttämättömien suorituskykyjen kehittäminen ja ylläpitäminen yksin on erityisen vaikeaa pienille Suomen kaltaisille maille. Siksi yhteistyö on täysin välttämätöntä.

Turvallisuushaasteet ovat aikaisempaa monimuotoisempia ja vaikutuksiltaan laaja-alaisia. Esimerkiksi Malin osalta haasteena on ollut maan tilanteen vakauttaminen kuin myös konfliktin leviämisen estäminen naapurimaihin. Kyseessä on siis koko alueen turvallisuustilanne ja sen heijastuminen myös Eurooppaan. Samalla tulee myös varautua uudenlaisiin turvallisuusuhkiin, kuten esimerkiksi kyberhyökkäyksiin.

Turvallisuusuhkiin vastaaminen ja pienentyvien puolustusbudjettien paine ohjaavat jäsenmaita tiiviimpään yhteistyöhön: Me tarvitsemme enemmän puolustusta Eurooppaan ja enemmän Eurooppaa puolustukseen.
Viimeaikaisen kehityksen tuloksena jäsenmaiden kiinnostus unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen ja puolustusyhteistyön tiivistämiseen on kasvanut. Tämä näkyy jo nyt esimerkiksi yhteistyössä, jota harjoitetaan sotilaallisten suorituskykyjen yhteiskäytössä ja jakamisessa (nk. pooling and sharing). Tämä on toistaiseksi ollut pienten askelten politiikkaa, mutta suunta on oikea.

Yhteistyön syventämistä pohditaan nyt myös laajemmin päämiesten viime joulukuun Eurooppa-neuvostossa antaman toimeksiannon pohjalta. Tarkastelussa on kolme kokonaisuutta: unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan yleinen kehittäminen, suorituskyky-yhteistyön tiivistäminen edelleen sekä eurooppalaisen puolustusteollisuuden ja -markkinoiden kehittäminen.

Näitä kaikkia tulisi kehittää pitkäjänteisesti, jotta Eurooppa voi ottaa vastuun omasta ja kansalaistensa turvallisuudesta ja olla uskottava turvallisuuspoliittinen toimija lähialueillaan ja laajemmin. On tärkeää, että yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiselle ja puolustusyhteistyölle annetaan strategista ohjausta.
EU:n kriisinhallintakyvyn vahvistaminen edelleen on oleellinen osa yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä. Suomi on osallistunut lähes kaikkiin EU:n kriisinhallintaoperaatioihin. Haluamme olla aktiivisesti mukana niin sotilaallisessa kuin siviilikriisinhallinnassa myös jatkossa.

Operaatiot ovat kehittymässä vaativampaan suuntaan ja uudenlaisia kriisinhallintavalmiuksia tarvitaan. EU:n tulee voida vastata kriisitilanteisiin nopeasti ja tehokkaasti. Tähän liittyy myös kysymys taisteluosastojen käytettävyyden lisäämisestä.

EU:n tulee myös hyödyntää kaikkia käytössään olevia politiikkavälineitä kriisialueiden tarpeiden mukaan. Kriisinhallinta on pääsääntöisesti lyhytkestoiseksi tarkoitettua toimintaa, jota voidaan täydentää esimerkiksi EU:n kehitys- ja kauppapolitiikan keinoin. EU:n käytössä olevat politiikkavälineet ovat laajemmat kuin yhdelläkään jäsenvaltiolla. Tämän tulee myös näkyä toiminnassamme kriisialueilla.

Suorituskyky-yhteistyö on myös alue, jossa tarvitaan enemmän Eurooppaa. Eurooppalaisilla valtioilla on käytössään vain yhdet suorituskyvyt. Jäsenmaiden välinen yhteistyö on välttämätöntä, jotta voimme turvata kansalliset suorituskykymme nykyisessä määrärahapaineessa.

Läpinäkyvyyden lisääminen eri tasoilla tehtävässä suorituskykytyössä on tärkeää, jotta voidaan maksimoida yhteistyön hyödyt ja välttää päällekkäisyyksiä. Tätä työtä tehdään kansallisesti, EU:n ja Naton piirissä sekä alueellisesti (esim. pohjoismaisessa puolustusyhteistyössä NORDEFCO:ssa).

Jäsenmaiden välisen suorituskyky-yhteistyön tiivistämiseksi tarvitaan sekä poliittista ohjausta että konkreettisia korkean profiilin hankkeita. Mahdollisina uusina yhteistyöalueina on mainittu esimerkiksi kyberturvallisuus, meriturvallisuus, lennokit ja avaruus. Näissä tarvitaan lisää eurooppalaista osaamista ja yhteistyötä.
Kysynnän ohella tulee kiinnittää huomiota tarjontaan. Suorituskyky-yhteistyön tiivistäminen edellyttää myös eurooppalaista teollisuutta, joka kykenee tuottamaan tarvitsemiamme suorituskykyjä.

Komission ehdotuksia eurooppalaisen puolustusteollisuuden ja -markkinoiden kehittämiseksi odotetaan lähiaikoina. Tällä hetkellä Euroopan markkinat ovat hajanaiset, mikä tarkoittaa korkeampia kustannuksia ja päällekkäisiä rakenteita. Markkinoita avaamalla ja yhteistyötä ja koordinaatiota tiivistämällä voidaan saavuttaa säästöjä ja luoda uusia toimintaedellytyksiä eurooppalaiselle puolustusteollisuudelle. Myös tutkimuksen ja kehityksen alueella tehtävää yhteistyötä ja koordinaatiota lisäämällä voidaan vahvistaa eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyä.
Eurooppalaisten markkinoiden avaaminen ja tasapuolinen kehittäminen avaa uusia mahdollisuuksia myös suomalaisille yrityksille. Suomen näkökulmasta on tärkeää parantaa erityisesti pk-yritysten toimintaedellytyksiä. (Patriaa lukuun ottamatta, puolustus- ja turvallisuusalan yrityksemme – joita on n. 70 – ovat pieniä tai keskisuuria.)
Eurooppalaisten huoltovarmuusjärjestelyiden syventäminen on edellytys markkinoiden avautumiselle. Syvenevillä eurooppalaisilla järjestelyillä tulisi lisätä jäsenmaiden välistä luottamusta. Se on tärkeää, kun otetaan uusia askelia monella tavalla herkällä alueella.

Yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ja puolustusyhteistyön kehittämisessä on pohjimmiltaan kyse siitä, millaiset keinot EU:lla on tulevaisuudessa vaalia intressejään ja arvojaan kansainvälisesti.
Kuten sanottu: Me tarvitsemme enemmän puolustusta Eurooppaan ja enemmän Eurooppaa puolustukseen.

Pohjoismainen yhteistyö hyvänä alueellisena esimerkkinä

Kansainvälisen puolustusyhteistyö tiivistäminen ei ole yksinkertainen tehtävä, vaikka sen tarve laajalti ymmärretäänkin. Tutusta on helpompi aloittaa, ja tässä onkin alueellisen puolustusyhteistyön tilaus. Pohjoismaat ovat hyvä esimerkki siitä, että pitkät yhteistyöperinteet, samankaltainen arvomaailma ja yhteiskuntamalli lisäävät luottamusta ja helpottavat yhteistyön viemistä uusille alueille.

Pohjoismaat eivät ole yhdistämässä puolustusvoimiaan tai muodostamassa puolustusliittoa. Sen sijaan voimme nostaa joukkojemme tasoa yhteisillä harjoituksilla, säästää rahaa yhteishankinnoilla, kohottaa huoltovarmuutta, toimia yhdessä kriisinhallintaoperaatioissa ja pitää esillä pohjoismaista näkökulmaa turvallisuuskysymyksiin. Kenties voimme pohtia myös erikoistumismahdollisuuksia – sopivathan Pohjoismaiden rauhanturvakoulutuskeskukset uraauurtavasti jo 1960-luvulla, että Suomi vastaa sotilastarkkailija-, Tanska sotilaspoliisi-, Ruotsi esikuntaupseeri- ja Norja logistiikkakursseista.

Eivät Pohjoismaatkaan silti muodosta yhtenäistä blokkia. Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat EU-jäseniä, mutta Tanskalla on sotilaallista yhteistyötä koskeva varauma. Norja, Tanska ja Islanti kuuluvat Natoon, ja vain Suomi euroryhmään. Pohjoismaisen puolustusyhteistyön yhdeksi vahvuudeksi onkin osoittautunut sen joustavuus; kolme tai kaksikin maata voi toisinaan edetä aloilla, jotka eivät kaikille käy.

Missä siis kulkevat pohjoismaisen puolustusyhteistyön mahdollisuudet ja rajat? Entä eurooppalaisen puolustusyhteistyön? Kummatkin kysymykset ovat tällä hetkellä auki ja tutkailun kohteina, ja meillä on erinomainen tilaisuus vaikuttaa keskusteluun.

Suomi toimii nyt pohjoismaisen puolustusyhteistyön puheenjohtajana. Pohjoismaisessa kehyksessä keskeisiä tavoitteitamme on käydä kuluvan vuoden aikana perusteellinen keskustelu yhteistyön tulevaisuudesta.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehittymistä seurataan suurella mielenkiinnolla hyvinkin laajasti. Ratkaisut joita löydämme, kiinnostavat muitakin. Pohjoismaista yhteistyötä voidaan mahdollisesti soveltaa muuallakin.
Joskus tuntuu siltä, että pohjoismaiselta yhteistyöltä odotetaan vastauksia kovin nopeasti ja kovin moniin ongelmiin. Ylisuurten odotusten synnyttämistä kannattaa tietysti varoa, mutta samalla yhteistyöhön pitää mielestäni suhtautua avoimin mielin ja terveellä kunnianhimolla. Pohjoismaiset yhteistyöperinteet ovat hyvä lähtökohta ennakkoluulottomalle ajattelulle.

Erilaiset puolustusratkaisut tuovat yhteistyöhön tietysti omat selvät puitteensa: esimerkiksi Norjan ja Tanskan Nato-jäsenyys ohjaa näiden maiden sotilaallisten suorituskykyjen käyttöä. Yhteistyö tuo silti lisäarvoa sekä kansalliseen puolustukseen että Euroopan tasolla tunnistettuihin puutteisiin. Yhdessä kehitettyjä suorituskykyjä voidaan käyttää kunkin osallistujamaan maanpuolustuksen tarpeisiin kuin myös monitasoiseen kansainväliseen yhteistoimintaan, tapahtuu se sitten YK-, EU- tai Nato-johtoisesti.

Suomi tarvitsee yhtä lailla kahdenvälistä, pohjoismaista kuin eurooppalaista yhteistyötä. Nämä tasot eivät kilpaile keskenään. On tärkeää etsiä lisäarvoa ja huolehtia eri yhteistyötasojen läpinäkyvyydestä. Tässä Suomella on aktiivisena EU-jäsenenä ja Naton kumppanina sekä pohjoismaisen puolustusyhteistyön puheenjohtajana tärkeä rooli ja mahdollisuus viedä asioita eteenpäin.